Ajanvaraus
Ikioma Lääkäri

Ajanvaraus
Ikioma Hammas

Kuulo voi heikentyä monesta syystä

Ikiomassa vastaanottava korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Jyrki Kaukonen kertoo, mitä syitä kuulon alenemisen taustalla voi olla ja miten omasta kuulosta kannattaa pitää huolta.

Korvaan sattuu ja tuntuu, että äänet tulevat jostakin kaukaisuudesta. Tunne on tuttu monille esimerkiksi flunssan yhteydestä, mutta taustalla voi olla monia muitakin syitä. Joskus kuulo voi kadota hetkessä kuin sormia napsauttaen tai hiipua hiljalleen vuosien kuluessa. Moni kuulo-ongelma on kuitenkin hoidettavissa tai lievitettävissä. Lääkärikeskus Ikiomassa vastaanottava korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Jyrki Kaukonen kertoo yleisimmistä syistä kuulonaleneman taustalla ja sen, milloin lääkäriin on syytä lähteä.

Mistä kuulon äkillinen heikkeneminen tai jopa kuulon kokonaan lähteminen voi johtua?

Kuulon äkillisen heikkenemisen taustalla voi olla useita syitä. Tavallinen ja onneksi potilaalle helposti hoidettava syy on korvakäytävän vahatulppa. Tällöin kuulo on selvästi huonontunut, mutta ei ole kokonaan poissa.

Muita syitä ovat esimerkiksi korvatulehdus ja lapsella niin sanottu liimakorva. Kuulo voi alentua tärykalvoon tulleen reiän vuoksi tai äkillinen melualtistus voi myös vaurioittaa kuuloa.

Jos sisäkorvasta katoaa yhtäkkiä kuulo kokonaan tai lähes kokonaan, puhutaan äkillisestä sisäkorvaperäisestä kuulonalenemasta. Tällöin lääkäriin on syytä lähteä viimeistään seuraavana päivänä selvittämään tilannetta.

Jos korva alkaa oireilla äkillisesti, milloin on syytä mennä lääkäriin?

Jos korva on kovin kipeä, sieltä vuotaa nestettä ja etenkin jos esiintyy myös huimausta, on paikallaan käydä lääkärissä.

Sisäkorvaperäinen äkillinen kuulonalenema voi tulla nimensä mukaisesti hyvin äkillisesti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Korva voi soida kovasti ja kuulo katoaa kokonaan tai lähes kokonaan. Silloin on tärkeää hakeutua vuorokauden kuluessa lääkäriin. Tilaa pyritään hoitamaan suurella annoksella kortisonia.

Jos korvaan tai muualle pään alueelle on tullut vamma ja huomaa, ettei kuule normaalisti, on syytä lähteä lääkäriin viivyttelemättä.

Kuulo voi hiipua myös hiljalleen. Mitä syitä tällöin voi olla taustalla?

Yksi syy voi olla kuuloluuketjun jäykistyminen, joka kehittyy hiljalleen usein jo nuoruudesta alkaen. Tämä otoskleroosiksi kutsuttu sairaus on korjattavissa leikkaushoidolla, jossa välikorvaan asetetaan proteesi.

Kuulo voi heiketä myös iän myötä, jolloin puhutaan ikähuonokuuloisuudesta. Sen taustalla on sisäkorvarappeuma, jolloin ensiksi alentuu kyky kuulla korkeita äänitaajuuksia ja myöhemmin kuulovaikeudet laajenevat myös keskitaajuuksille. Tällöin potilaat usein huomaavat, että on vaikea saada esimerkiksi puheesta selvää meluisassa tilassa. Ikähuonokuuloisuutta voidaan kuntouttaa kuulokojeella.

Tietyissä perinnöllisissä sairauksissa voi esiintyä etenevää kuulonalenemaa. Myös melualtistus voi vaurioittaa kuuloa.

Miten omasta kuulosta voi ja kannattaa pitää huolta?

Tärkeintä on hyvä ja tarkka kuulonsuojaus työelämässä ja harrastuksissa, joissa voi altistua koville äänille. Nykyisin tämä onneksi varsin hyvin tiedetäänkin.

Yleisesti sanotaan myös, ettei korvakäytävään saa työntää mitään kyynärpäätä pienempää. Sanonta on ihan aiheellinen eli ainakaan kovin syvältä ei kannata korvaa yrittää itse puhdistaa, sillä riskinä on tärykalvovamma tai jopa kuuloluun luksaatio eli sijoiltaan meneminen. Korvakäytävän puhdistaminen ihan pinnasta ei ole vaarallista.

Mietityttääkö jokin omassa tai läheisen kuulossa tai korvien terveydessä? Lääkärikeskus Ikioman korva-, nenä- ja kurkkulääkärit ovat apunasi! Voit varata ajan puhelimitse numerosta 015 321 320 tai verkosta


Ajankohtaista asiaa terveydestä

Kuulo voi heikentyä monesta syystä

Ikiomassa vastaanottava korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Jyrki Kaukonen kertoo, mitä syitä kuulon alenemisen taustalla voi olla ja miten omasta kuulosta kannattaa pitää huolta. Lue lisää